Kuopion Matkakeskus - digitaaliset näytöt toimivat tiedonvälittäjinä ja opasteina

Kuopion Portti on uusi kuopiolainen maamerkki. Moderni matkakeskus tarvitsee toimiakseen myös modernia esitystekniikkaa.

Kuopioon Porttiin nousevassa uudessa matkakeskuksessa digitaaliset näytöt ovat keskeisessä roolissa tiedonvälittäjinä ja opasteina. Praecom Esitysratkaisujen toimittamia näyttöjä on tällä hetkellä ulkotiloissa kuusi kappaletta. Rakennustöiden edetessä piha-alueelle sijoitetaan myös mediatorni kahdella näytöllä sekä sisätiloihin 11 näyttöä. Lisäksi asematunnelin avautuessa myös sinne sekä pysäkeille on tulossa lisää näyttöjä.

Liikkumispalveluiden kehittämispäällikkö Jouni Huhtinen Kuopion kaupungilta kertoo, että nykyaikaisten näyttöjen sekä niihin liittyvien palveluiden toimivuus ja varmuus ovat matkakeskuksen toiminnan kannalta tärkeitä.

- Näyttöjä on suuri määrä julkisissa tiloissa, joissa liikkuu paljon ihmisiä, joten todennäköisyys sille, että jotakin sattuu, on varsin suuri. Kilpailutuksen edellytys olikin, että yritys ottaa ilkivaltavakuutuksen. Mikäli näyttö menee hajalle, Praecom Esitysratkaisut tuo tilalle uuden.

Näyttö kestää pakkasta ja paistetta

Hän kertoo, että näyttötauluissa on monenlaista kestävyyden ja toimivuuden varmistavaa tekniikkaa. Huomioon on otettava ilkivallan lisäksi myös vaihtuvat sääolosuhteet.

- Taulukehikko toimii vandaalisuojuksena. Ulos sijoitetuissa tauluissa pitää ottaa huomioon myös erilaiset sääolot. Lämmittävien vastusten ansiosta näytöt kestävät pakkasta. Kesäaikaan tuulettimet puolestaan viilentävät elektroniikkaa.

Nykyaikaiset kirkas-LED-näytöt myös säätelevät näytön kirkkautta auringonpaisteen ja valoisuuden mukaan.

Kaupungin joukkoliikenneyksiköllä on runsaasti kokemusta näyttötauluista, joten projektia suunnitellessa visio tarpeista oli selkeänä olemassa. Hankinta suoritettiin minikilpailutuksena puitetoimittajien kesken, minkä Praecom Esitysratkaisut voitti. Huhtinen kertoo, että kaupunki on tehnyt Praecomin kanssa yhteistyötä jo aiemminkin. Esimerkiksi keskustan edellisen sukupolven diginäytöt on päivitetty vastaamaan tämän päivän vaatimuksia Praecomin toimesta.

- Yhteistyö Praecomin kanssa on sujunut erittäin hyvin. Olemme sekä palveluun että asiantuntemukseen tyytyväisiä. Praecomilla on myös miellyttävä tapa olla asiakkaaseen yhteydessä ja tarkistaa, että kaikki on ok. Se, että kyseessä on paikallinen toimija, tuo tietysti vielä lisäetua. Huolto- ja korjausaikojen viive on vähäinen. Uusissa näytöissä on myös mahdollisuus etävalvontaan, mikä on hyvä asia. Ulkoasua ja sisältöä voidaan muuttaa etäohjauksessa joko meidän tai Praecomin toimesta. On tärkeää, että käytettävissä on Praecomin tuki myös sisällön muokkaamisessa.

Asiakkailta kiitosta modernista esitystekniikasta

Kaikista tärkein onnistumisen merkki on luonnollisesti se, että ne ovat toimiva asiakkaiden näkökulmasta. Tähän onkin pyritty kiinnittämään erityistä huomiota. Esimerkiksi näyttöjen asennuskorkeudessa on huomioitu esteettömyys ja se, että pyörätuolissa istuvien on helppo tarkastella näytön tietoja. Huhtinen kertoo, että asiakkailta saatu palaute on ollut hyvää.

- Erityisesti selkeää näkymää ja modernia tekniikkaa on kiitetty.

 

Tärkeimmät hyödyt

  • Ilkivaltavakuutus - mikäli näyttö menee hajalle, Praecom tuo tilalle uuden

  • Näytöt kestää pakkasta ja paistetta

  • Yhteydenpito - Praecomilla on myös miellyttävä tapa olla asiakkaaseen yhteydessä ja tarkistaa, että kaikki on ok

  • Paikallinen toimija - Huolto- ja korjausaikojen viive on vähäinen

 
 

Täysin uusi, vuoden 2021 alussa valmistunut Kuopion Matkakeskus Portti palvelee joukkoliikenteen matkustajia. Matkakeskus sijaitsee linja-autoaseman yhteydessä ja matkakeskuksen tiloista pääsee myös rautatieasemalle uuden asematunnelin kautta.

 
Edellinen
Edellinen

Lammin Betoni: Kokonaisvaltainen IT-infra

Seuraava
Seuraava

MV-Maalaus: Arki sujuu