HPK: Laadukasta ja toimintavarmaa tekniikkaa jokaiseen tilanteeseen

“Olemme tosi tyytyväisiä Praecomiin. Näemme selkeästi, että heillä on aito tahtotila kehittää myös meidän toimintaamme. Se on mielestäni todella tärkeää.”

– HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen

Hämeenlinnan Pallokerho eli HPK on pitkät perinteet omaava urheiluseura ja liikeyritys. Yli 90-vuotias, vuonna 1929 perustettu seura on voittanut historiansa aikana muun muassa kaksi Suomen mestaruutta.

ICT-ratkaisut keskeisessä roolissa

– Työllistämme tällä hetkellä noin 60 henkilöä. Toimimme yhtenä SM-liigan osakkaana ja pelaamme jääkiekkoa SM-liigassa eli Suomen korkeimmalla sarjatasolla, kertoo HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen.

HPK on tehnyt yhteistyötä Praecomin kanssa jo useiden vuosien ajan. Praecom on toimittanut HPK:lle lähiverkkopalvelun, työasemat, tulostus- ja skannauspalvelut, IT-ylläpidon ja Service Deskin sekä yhteensä noin 130m2:n edestä LED screen -ratkaisuja ravintolaan ja jäähalliin. Viimeisen viiden vuoden aikana yhteistyötä on kehitetty hyvinkin paljon.

– Oikeastaan kaikki ICT- ja laitehankintamme on keskitetty Praecomille. Kaikki tietokoneemme ja muut laitteet sekä niitä varten tarvittavat palvelut, huolto ja ylläpitotoiminnot on myös keskitetty Praecomille, Toivanen summaa.

Laadukkaat ja toimintavarmat ICT-ratkaisut ovat HPK:n arjessa keskeisessä roolissa. Laitteiston ja tarvittavien palveluiden on oltava kunnossa niin pukukopissa, toimistolla kuin tietysti myös itse ottelutapahtumassa.

– Ottelutapahtuma vaatii meillä todella paljon ICT-tekniikkaa. Myös käytettäviltä laitteilta vaaditaan yhä enemmän ja enemmän. Juuri tänä vuonna teimme ison uudistuksen mediatasanteellemme, josta pyöritetään kaikkia led- ja ääniratkaisujamme. Sopivan kompleksin ja koneen löytäminen ei ollut ihan yksinkertainen projekti, mutta löysimme tähänkin ratkaisun yhdessä Praecomin kanssa. Meille rakennettiin sellainen kone, jolla tätä kaikkea pystytään pyörittämään, Toivanen kiittelee.

Osana uudistusta otettiin käyttöön myös Praecomin toimittamat suuret led-näytöt.

– Nämä uudet led-näytöt toivat ottelutapahtumaan totta kai uutta pöhinää. Saimme uusia kirkkaita elementtejä käyttöön. Toisaalta led-näytöt ovat luoneet meille mahdollisuuden myydä uudenlaisia mainoksia ja tarjota kumppaneillemme paljon uutta näkyvyyttä, kertoo HPK Liiga Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kati Savolainen.

Praecomin palvelutaso ylittää odotukset

Yhteistyö Praecomin kanssa on ollut HPK:n näkökulmasta kokonaisuutena hyvin sujuvaa. Isojen projektien ja uudistuksien osalta ei kuitenkaan yleensä voida välttyä yllätyksiltä.

– Joitakin pieniä yllätyksiä tulee aina. Silloin tullaan siihen tärkeään asiaan, että millainen yhteistyötahosi on ja miten näistä yllättävistä tilanteista päästään eteenpäin. Olemme tosi tyytyväisiä Praecomiin. Näemme selkeästi, että heillä on aito tahtotila kehittää myös meidän toimintaamme. Se on mielestäni todella tärkeää, Toivanen painottaa.
Erityistä kiitosta Praecom saa kehittävän otteensa lisäksi myös palvelunsa kokonaisvaltaisesta tasosta.

– Jos ajatellaan sitä, missä Praecom ylittää odotukset, on se heidän palvelunsa taso. Saamme aina jonkun puhelimen päähän, jos meillä on jotain asiaa tai tarvitsemme apua jossakin asiassa. Vastaus on aina hyväntuulinen ja jos käsiteltävää asiaa ei pysty ratkaisemaan suoraan, niin se selvitetään heti. Koskaan ei tule vastaukseksi, että emme pysty auttamaan, Savolainen kiteyttää.

 

Tärkeimmät hyödyt

  • Praecomilla on aito tahtotila kehittää asiakkaan toimintaa

  • Kaikki ICT- ja laitehankinnat yhdestä paikasta

  • Laadukkaat ja toimintavarmat ICT-ratkaisut

  • LED-näytöt ovat luoneet mahdollisuuden myydä uudenlaisia mainoksia ja tarjota kumppaneille paljon uutta näkyvyyttä

  • Nopeasti apua tarvittaessa

 
 

Hämeenlinnan Pallokerho eli HPK on pitkät perinteet omaava urheiluseura ja liikeyritys. Yli 90-vuotias, vuonna 1929 perustettu seura on voittanut historiansa aikana muun muassa kaksi Suomen mestaruutta.

 
Edellinen
Edellinen

Kuopion Palloseura: Koskettavia kohtaamisia jalkapallon parissa

Seuraava
Seuraava

Tieluiska Oy: Infrarakentamisen ammattilaisen ICT-kumppanina