PAIKALLISUUS LUO TUNTEMUSTA, TUNTEMUS LUOTTAMUSTA

    – Keittiökalustekaupoissa myyjän tulee ansaita asiakkaansa luottamus, ennen kuin kättä lyödään päälle, Hämeenlinnan Kalustetukun kauppias Petri Jokinen kertoo.

    Luottamukseen tarvitaan silmää nähdä ja korvaa kuulla asiakkaan tarve ja mieltymykset, sillä vaihtoehtoja on tarjolla lukuisina yhdistelminä. Toisaalta myyjän tulee pystyä kertomaan, mikä on käytännöllistä, mitä asiakas ehkä tietämättään tarvitsee ja kuinka tulevaisuus huomioidaan. 

    – Kenenkään ei tarvitse tyytyä tusinakonseptiin, vaan keittiön tulee toimia juuri niillä ehdoilla, joita käyttäjällä on. 

    Myös yritykset tahtovat kumppaneiltaan "oman näköistä yhteistyötä". Jos me olemme erilaisia yksilöinä, olemme sitä myös yrityksinä. Jokaiseen asiakkaaseen, pieneen ja suureen, tulee panostaa tarjoamalla kullekin sopivia tuotteita ja palveluita. IT4B:n automatisoitu ja ennakoiva huoltopalvelu on askeleen edellä asiakkaan tätä päivää ja mukauttaa huollon toimenpiteet asiakkaan elämää tukevaksi. Ei mitään liikaa, eikä liian vähän.

Petri Jokinen, Kalustetukku ja Miika Liljedahl, IT4B (oik.)

Petri Jokinen, Kalustetukku ja Miika Liljedahl, IT4B (oik.)

 – Vaikka kuinka digiaikaa eletäänkin, asiakkaamme haluaa usein käsissä pidettävän keittiösuunnitelman tai esitteen mukaansa. Tämä saattaa olla jopa se lopulliseen ostopäätökseen johtava tekijä. Jaettavan materiaalin on oltava siksi laadukasta. Meidän toimintavarmuutemme säilyy nyt tältäkin osin 100-prosenttisena.

    Jokisen mukaan nettiversiot esitteistä eivät suinkaan korvaa tulosteita, vaan tukevat ja antavat lisätietoa niiden sanomasta. Myöskään etätuki netitse kasvottoman yhteistyökumppanin kanssa ei riittäisi Kalustetukulle. He halusivat paikallisen toimijan, joka panostaa samanlaisin arvoin nopeaan ja asiakkaansa mukaan muokkautuvaan palveluun.

    – Jo nyt tutkimme yhdessä, kuinka voisimme kehittää ja parantaa edelleen toimintaamme. Tähän tarvitaan meidät tunteva ja meihin perehtynyt kumppani, joka haluaa aidosti tuottaa liiketoiminnallemme lisäarvoa. 

    Vuonna 1993 perustetulla Kalustetukulla on 12 myymälää ympäri Suomen. Monipuolisen mallivalikoiman, paikallisten varastojen ja asennuspalvelun ansiosta yritys palvelee niin peruskeittiönostajaa kuin mittatilauskeittiönkin hankkijaa. Asiakas saa Kalustetukusta keittiönsä suunnittelun, toteutuksen, asennuksen ja tarvittaessa rahoituspalvelun. Keittiökalusteiden lisäksi Kalustetukku toimittaa kalusteet myös kylpyhuoneisiin ja kodin muihin tiloihin.

    Kalustetukulle toteutettiin heidän palvelua ja liiketoimintaa tukeva tulostusjärjestelmä. Automatisoitu ja ennakoiva huoltopalvelu pitää toiminnan keskeytyksettömänä ja tulosteiden laatu on ensiluokkaista.

Kalustetukku pyrkii yksilöllisiin ratkaisuihin, joista on aidosti asiakkaalle lisäarvoa. Toteutettujen palveluiden avulla he voivat tuottaa omia palveluitaan tehokkaammin ja palvella asiakasta entistä paremmin. 

Hämeenlinnan Kalustetukku